Taidekatu Toivo

100 metriä taidetta
Kajaanin katugalleriassa

Näyttelyiden tavoitteet

Taidekatu Toivo -tapahtuman ja projektin eräänä keskeisenä tavoitteena oli tuoda tyhjiin liikehuoneistoihin monipuolisten kuvataide-elämysten avulla väriä, iloa ja myös tietysti haastavien aikojen keskelle toivoa pimeimmän vuoden ajan lähestyessä. Halusimme myös todistaa, että taidetapahtumatkin voivat elää hyvin tiivisti osana kaupunkilaisten ja turistienkin arkea huomioiden esimerkiksi erilaiset sesongit ja juhlapäivät sekä erilaiset teematapahtumat. 

Ensimmäisessä näyttelyjaksossa katugallerin pituus oli noin 70 metriä, mutta katugallerian pituus venyi ainakin 100 metriin kajaanilaisten yritysten eli Parturi Kampaamo Monan yrittäjä Sara Soinin ja Kuva- Hynnisen yrittäjä Risto Mäläskän annettua myös omistuksessaan olevia tyhillään olevia liiketiloja tapahtuman käyttöön.

Tapahtuma halusi myös olla nostattamassa tervettä ylpeyttä kainuulaisuudesta. Valtaosa mukana olleista näyttelyihin osallistuneista oli siis kainuulaisia ammatti-ja harrastajataiteilijoita tai henkilöitä, joilla on juuret Kainuussa. Taidekatu Toivo mahdollisti näyttelyyn pääsemisen kaupungin keskustassa myös monille ns. erityisryhmille, joiden olisi muutoin ollut varsin haasteellista saada omaa taidenäyttelyään järjestettyä. 

Tapahtuma halusi myös kannustaa kaikkia nauttimaan ulkoilusta ja taide-elämyksistä Kajaanin kävelykadulla ja Raatihuoneen torilla. Taidekatu Toivo- katugalleria mahdollisti esteettömän 9 kuukautta ympäri vuorokauden 24H auki olleen ja helposti saavutettavissa olleen kuvataidetapahtuman tuomisen veloituksetta kaikkien kaupunkilaisten ja turistien iloksi marraskuusta 2023 aina heinäkuun  2024 loppuun asti. 

2023 ja 2024

näyttelyjaksot ovat päättyneet

Menneet näyttelyjaksot

Voit käydä katsomassa menneet näyttelyjaksot alla olevan napin avulla

Tarina

Taidekatu Toivon suunnitteluidea syntyi paluumuuttajana Kajaaniin tulleen Jarmo Kaivo-ojan ajatuksesta ja pohdinnoista, että olisiko lukuisten kaupunkikeskustan tyhjien liikekiinteistöjen aiheuttamalle alakuloiselle tunnelmalle tehtävissä jotain.

“Tiesin, että kaupungissa ja Kainuussakin on monipuolisesti eri taidelajien osaajia ja tästä syntyi ajatus luoda yhteisölliseen näyttelytoimintaan perustuen tyhjien näyteikkunoiden tilalle värejä pursuava sekä iloa sekä toivoa näkijöilleen tuottava katugalleria.” , toteaa Jarmo Kaivo-oja.

Syyskuussa 2023 aloitettiin huolelliseen valmistautumiseen perustuen keskustelu Osuuskauppa Maakunnan johdon kanssa mahdollisuudesta saada tyhjät liiketilat näyttelytoiminnan käyttöön. Varsin nopeasti saatiin myönteinen ja positiivinen vastaus kehitysideaamme. Kävi myös ilmi, että yhteisöllisellä kehittämisellä voidaan vaikuttaa kaupungin elinvoimaan ja vetovoimaan. Kaupunkikeskustan elävöittäminen vaikuttaa myös kaupunkilaisten turvallisuuden tunteeseen ja yleiseen mielialaan. Valojen syttyminen aiemmin tyhjillään oleviin näyteikkunoihin sai kaupunkilaisilta ilahduttavan runsaasti positiivista palautetta

Kajaanin kaupunki ja OP-Kainuu innostuivat myös ajatuksesta ja lähtivät tukemaan Taidekatu Toivoa. Ennen ensimmäisen näyttelyjakson alkua oli verkostoiduttava myös laajalti  eri taiteenalojen edustajien kanssa ja siinä yhteydessä tuli jo lyhyessä ajassa huomattua, kuinka monipuolista ja eri taiteenalojen osaamista Kainuusta löytyykään. Ja sama innostuneisuus päästä mukaan osallistumaan Taidekatu Toivon näyttelytoimintaan jatkui  aina kesään 2024 asti. 

Kuuden peräkkäisen näyttelyjakson aikana onnistuttiin saamaan näyttelyihin hyvin monipuolisesti kuvataiteen eri alalajeja edustavia taiteilijoita. Näin ollen tapahtumassa toteutui omalla tavallaan pedagogisia tavoitteita eli kuvataiteen näkijöiden ja kokijoiden ymmärryksen kasvattamista kuvataiteen moninaisista tyyleistä ja tekniikoistakin.

Quotation Mark 7228450 1280 1

Taidekatu Toivo haluaa korostaa taiteen merkitystä erilaisten ihmisten arjen voimaannuttajana ja siihen kauneutta sekä elämyksiä tuovana voimana.

-Jarmo Kaivo-oja, Taidekatu Toivo- idean kehittäjä.

Tapahtuman tunnuslukuja sekä positiivisia heijastevaikutuksia

Taidekatu Toivo- katugalleriatapahtuma alkoi 1.11.2023 ja kesti kokonaisuudessaan kahdeksan kuukautta aina 24.6.2024 asti, minkä jälkeen tapahtumasta vastuussa ollut yhdistysemme Taidevaltatie Toivo ry toteutti vielä erillisen Törmää Taiteeseen- kuvataidetapahtuman, mikä kesti 27.6.-4.8.2024.. Osuuskauppa Maakunnan mahdollistama tilasponsorointiin perustunut tapahtuma mahdollisti muutaman kuukauden aikana luodun laajan ammatti- ja harrastajataiteilijoiden verkoston luomisen , mikä taas mahdollisti ketterällä tavalla toteutetun ensimmäisen Törmää Taiteeseen- kuvataidetapahtuman Kajaaniin. 

Tapahtumaprojektin aikana kuudessa peräkkäisessä näyttelyjaksossa oli  mukana noin 120 yksityishenkilöä. Tämän lisäksi näyttelyiden toteutuksissa on ollut mukana Kajaanin kaupungin edustajia (esim . Silmu, Kajaanin kaupunginteatteri, ja myös Seminaarin koulun varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen opettajia sekä lapsia., Mukana on ollut myös useiden kajaanilaisten yhdistysten ja myös yritysten edustajia (yht. 15 kpl). Näin ollen näyttelytoimintaan tavalla tai toisella osallistuneiden henkilöiden määrä on kokonaisuudessaan n. 200 hlöä ja tämän lisäksi näyttelyyn on saanut kuvaamataidon tunnilla tehtyjä töitään esille noin 500 kajaanilaislasta.

Oli erityisen hienoa saada näyttelyyn mukaan laajasti myös kajaanilaisia esittävän taiteen ammattilaisia, jotka loivat upeita elämyksiä lavastusosaamiseen perustuen. Lavastustaidetta olivat tuottamassa mm. Kajaanin kaupunginteatterin, Kajaanin harrastajateatterin sekä Routa Companyn ammattilaiset. Kajaanin Harrastajateatterin osaavien ja lahjakkaiden nuorten kanssa pääsimme testaamaan myös ns. Elävät näyteikkunat- tapahtumakonseptia. 

Teoksia on ollut esillä yhteensä noin 1300 kpl ja tämän lisäksi lasten töitä oli mukana eri näyttelyjaksoilla noin 700 kpl. Kahdeksan kuukauden aikana toteutettiin useita pilottityyppisesti toteutettuja  lasten kuvataidekasvatustapahtumia ja lapsia osallistavia kuvataidetapahtumatoteutuksia. Oli hienoa päästä todistamaan lasten iloa heidän saadessaan omia kuvaamataidon tunneilla opettajien ohjauksessa tehtyjä jouluisia, sydäntalviteemaisia, pääsiäisteemaisia sekä lähestyvää kesää kuvanneita töitään esille ns. Lasten taiteen nurkkaukseen Raatihuoneen torin ja Kauppakadun kulmaukseen.

Hanke toteutettiin pienillä resursseilla nojautuen mittavaan vapaaehtoistyöhön, Kajaanin kaupungin  3000 €:n ja OP-Kainuun 1000 €:n suuruisiin avustuksiin, mitkä mahdollistivat projektin alkuvaiheessa välttämättömät kaupalliset ostopalvelut.  Taidekatu Toivo- tapahtuman alkuun saattamiseen liittyen haluamme osoittaa kiitoksen myös Kajaanin kuvataiteilijoiden sekä Kajaanin kamerakerhon  edustajille, jotka olivat talkoolaisina ja myönteisellä suhtautumisella tukemassa tapahtuman käyntiin saamista. Lokakuussa 2023 puhdistettiin satoja neliöitä näyttelytiloja sekä pestiin mm. 100 metriä ikkunoita. Kyseessä on ollut  siis aidosti myös sosiokulttuurisen innostamisen ja aktivoimisen tunnusmerkistöä sisältävä kunnianhimoisesti toteutettu uuden tyyppinen vaikuttava kuvataidetapahtumakonsepti, jota voi mahdollisesti toteuttaa muuallakin kaupunkikeskustojen elävöittämistä kaipaavissa kohteissa. Tapahtumatoteutus on tietysti vaatinut mittavan työn tapahtumakonseptin luomiseksi ja esim. näyttelyn osallistumisohjeistus on ollut tärkeässä roolissa pitkäkestoisessa tapahtumassa . Ja konsepti on vaatinut jatkuvaa tarkastelua sekä hiomista kuten kaikki kehitysorientoinut työ tietysti vaatii. 

Kuvataiteen näkijä- ja kokijakertoja saavutettiin 8+1 kuukauden taidetapahtuman aikana kymmeniä tuhansia perustuen 270 päivään ja esim. km 200- 300 päiväkohtaiseen kuvataiteen näkijään, mikä on tarkoittanut kokonaisuudessaan  ainakin 54000- 81000 kuvataiteen näkijä- ja kokijakertaa. 

Taidekatu Toivo -tapahtuma onnistui pitkäkestoisena tapahtumana vaikuttamaan myönteisesti myös kaupunkilaisten ja turistien muodostamaan mielikuvaan elävästä ja asukkaille kiinnostavasta kaupunkikeskustasta. Taidekatu Toivo on onnistunut toimimaan esimerkkinä Kainuun Liiton kulttuuriohjelmassa 2022-2025 esiin nostetulle eräälle tavoitteelle eli tyhjien kiinteistöjen saamiselle taiteen ja kulttuuritoiminnan käyttöön. 

Projektimme on myös esitelty Kainuun Liiton Cherry-hankkeen yhteydessä eurooppalaisena esimerkillisenä kuvataidetapahtumakonseptina Belgiassa, EU:n pääkaupungissa. Hankkeella on siis ollut kansainvälistä vaikuttavuutta ja vahvistanut Suomen maakuvaa vahvana kansalaisyhteiskuntana. 

Taidekatu Toivo on mukana myös EKK ry:n järjestämässä KeskustaTEKO 2024 – kilpailussa 10 muun valtakunnallisen kaupunkikohtaisen tapahtumakonseptin joukossa. 

kainuunliitto.com

kaupunkikeskustat.fi

Taiteelliset teemat

Taiteelliset teemat ovat: värit, ilo, toivo, ihmiset, Kainuulainen luonto kaikkine elämyksineen.

Kuva: Irja Juntunen

Spread hope and joy!

If you can be anything,
be kind!

Miiuuullekki

Ota yhteyttä

Haluatko jättää palautetta tapahtumasta tai osallistua siihen itse? (Näyttelyn osallistumismaksu 60€)

Voit ottaa yhteyttä täyttämällä lomakkeen tai laittamalla suoraan viestiä osoitteeseen: info@taidekatutoivo.fi

    Pääyhteistyökumppanit

    Muut yhteistyökumppanit

    Taidekatu Toivon nettisivut, visuaalinen suunnittelu ja julisteet
    Scroll to Top